torstai 2. tammikuuta 2014

Kaikenkarvaiset ystäväni

Turkissa eläimiin suhtaudutaan monella eritavalla, toiset kovasti tykkäävät mutta eivät halua edes eläimiin koskea, toiset tykkäävät mutta eivät voi kuvitellakkaan asuvansa sisätiloissa kissan tai koiran kanssa ja sitten on paljon ihmisiä jotka ottavat eläimen ja pitävät sitä ympärivuoden parvekkeella ja kun kyllästys iskee päästetään koira ulos vapauteen..on myös niitä jotka voivat potkaista kissan tai koiran nenänsä edestä jos tulevat liian lähelle ja myös paljon niitä jotka suorastaan pelkäävät koiria kuollakseen, muutaman kerran olen vedet silmissä ihan nauranut kun on turkkilainen aikuinen mies koiraa säikähtänyt..eli joka lähtöön löytyy.

Tämä suloinen koira tuli viikko sitten juomaan vettä toimiston edessä olevasta suihkulähteestä

Meillä on Mahmutlarissa paljon katukoiria ja kissoja,kissoilla mielestäni tilanne on hyväkin koska tuntuvat saavan ruokaa vähän jokaisen marketin takana ja esim itse monesti syötän kissoja.Katukissoja myös leikkautetaan kunnan puolesta.
Katukoirat täällä suosivat tuota ison migroksen kulmaa siellä niitä tuntuu olevan eniten, ja ei varmasti syyttä nimittäin ruokakauppa antaa heille ruokaa, monesti koirat makaavatkin kaupan edessä ja niitä ei mielestäni siitä koskaan hätyytellä poiskaan.

Tämä parivaljakko tuli päivittäin moikkailemaan syksyllä, taaempi koira ei antanut koskea oli tosi arka mutta näytti voivan hyvin,luottavaisina aina makoilivat toimistomme pihalla.

Katukoirat on täällä sirutettu ja niitä pyritään käyttämään eläinlääkärissä piikityksissä säännöllisin väliajoin..montaa sairaanoloista katukoiraa en täällä Mahmutlarissa ole tavannut, yhden jolla oli selvästi kamala silmätulehdus ja se reppana on tuolla jossain..olisin sen itse eläinlääkärille vienyt jos olisin sen kiinni saanut:/Aiemmin pidin huolta yhdestä katukoirasta ja pidän sitä silmällä vieläkin mutta koira on nyt ottanut omakseen meidän kompleksin  yövartija Ahmetin eikä suostu kylminäkään öinä poistumaan hänen läheltään niin mielelläni kun reppanan sisälle kylminä öinä ottaisinkin.

Kissat ruokailemassa pikku marketin vieressä,marketin omistaja pitää ne hyvässä lihassa.

Ihanaa alkanutta vuotta kaikille:)


4 kommenttia:

  1. Taalla Karşıyakassa on todella paljon katukissoja ja niista pidetaan hyvaa huolta, ovat mahdottoman pulleita ja kiiltavakarvaisia, puistoissa on joskus lajapain ruokaa niille! Taallakin on katukoirilla omat reviirit ja aika monella (onneksi) huolenpitaja, en aina tieda kumpi on parempi, olla kadulla jos ruokitaan vai parvekkeella pyörimassa...

    VastaaPoista
  2. Samaa olen monesti kyllä miettinyt että kumpi on parempi... niin hyvin tuntuu asiat olevan paitsi kun on todella kylmiä ilmoja silloin toivoisi että kaikilla olisi kuitenkin suojainen paikka jossain,kissat varmasti löytävätkin mutta koirilla ehkä vaikeampaa kun ovat isokokoisiakin...Mielestäni Alanyan ympäristössä katukissat sekä koirat tuntuvat olevan huomattavasti sairaamman/hoikemman oloisia kun taas täällä Mahmutlarissa tosin onhan siellä niitä paljon enemmänkin varmasti.

    VastaaPoista
  3. Mä huomasin parin viime vuoden aikana, että Alanyan katueläimet, koirat varsinkin, olisi vähän vähentyneet? Ihan kuin olisin kuullut jostain, että olisi vähän "harvennusta" tehty... Mutta ihan hyväoloisilta kuitenkin vaikuttaa suurin osa, varsinkin keskustassa pyörivät, samat koirat. Mä voisin pelastaa ne kaikki, voih :D nyt kesällä taloyhtiöni talonmies kielsi kaikkia syöttämästä kissoja, joita siellä pyöri, mutta häntä ei vissiin kovin tosissaan otettu. Kissat oli lähes kesyjä, tunkivat väkisin syliin ja kerjäsivät. Toisaalta ymmärtää sen, ettei niitä syötettäisi, koska ne saattavat jäädä riippuvaisiksi... Näin kyllä kerran erään asukkaan nappaavan kissan mukaansa asuntoonsa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voipi olla että siellä harvennusta tehdään kun sitä taidetaan tehdä ylipäätään joka puolella..Kesäisin kissat saa ruokaa varmasti turisteiltakin mutta talviaikaan sitten näyttävät hyvin hoikilta ja nälkäisiltä ja nimenomaan Alanyan puolella mutta juu tokihan tuohon varmasti vaikuttaa kun niitä on niin paljonkin eli varmasti on myös niitä paremmin syötettyjä yksilöitä.

      Poista