keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Viikonloppua Kemerissä ja Antalyassa

Ihana viikonloppu takana,saan aina energiaa meidän minilomista pitkäksi aikaa.Lauantaina menimme autolla ystävämme luokse Antalyaan kävimme shoppailemassa ja kiersimme vanhan kaupungin katuja ja istahdimme aina välillä kahville tai viinilasilliselle.Olen hulluna historiaan ja kyllä vain joka kerta tuota vanhaa kaupunkia jaksan ihailla sen verran söpöjä pikkukahviloita, putiikkeja, majataloja ja muuta ihanaa pientä hämmästeltävää löytyy.









Super turistina liikenteessä, tästä saimme hyvät naurut kun kamera kaulassa rupesin selaamaan karttaakin;)
Sunnuntai aamuna matkamme jatkui Kemeriin ja vietimme siellä ihanan päivän kauniissa maisemissa ihan kaksistaan miehen kanssa.Kemerissä kävin ensimmäistä kertaa, aiemmin olen tosiaan vaan ajanut autolla ohi kun olemme käyneet Kasissa joka on myöskin aivan mahtava paikka, sinne vaan on huomattavasti pidempi matka joten sinne mennessä olisi hyvä olla pari extra vapaapäivää käytettävissä ettei koko loma mene autossa istumiseen;) 
Oli kyllä taas niin ihana reissu ja jaksan edelleen kannattaa näitä ihan pieniäkin pyrähdyksiä pois omasta arjesta..matkailu avartaa ;)

Säälittävän pieni aamupala Kemerin "kävelypuistossa"mutta ehkä ymmärrettävistä syistä kun pääsyötettävinä on turistit eikä vaativat paikalliset.

Tässä kahvilassa ymmärrettiin hyvin mitä tarkoittaa ISO kuppi kahvia:)Kahvila Navigator satamassa






Tälläistä tänne,ihanaa loppuviikkoa kaikille lukijoille!

1 kommentti:

  1. Olipa kiva, että löysin blogiisi. Ihan mielettömän kauniita kuvia täällä!

    VastaaPoista