keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Sijaiskotina BonBomille

Kaverini ystävät löysivät kadulta aivan ihanan pikkuisen koiranpennun he ottivat pennun talteen kun omistajia tuolle ei kaikista kyselyistä huolimatta löytynyt, nuo 2 Norjalaista tyttöä lensivät tänään takaisin Norjaan ja kiireellisesti piti löytää paikka jonne koira voisi mennä loppuelämän kotia odottelemaan, minä tietysti tarjouduin ja siellä se pikkuinen nyt on eilisestä saakka jo minun luona majaillut.

Ihana pennun rääpäle joka toistaiseksi ei ole kertaakaan tarpeitaan edes sisälle tehnyt ja muutenkin hyvin rauhallinen mutta silti leikkisä.Kulkee remmissäkin tosi nätisti.
Eli tässä kotia etsivä poikanen nimeltään nyt toistaiseksi Bonbom alias Bomi!

Leikittiin tyhjällä vesipullolla joten suu täynnä etikettipaperia;)

Olen myös aiemmin auttanut vastaavissa tilanteissa muutamia kertoja ja onneksi olemme koirille aina hyvät kodit löytäneet. Minulta saa muuten kuvia pennuista tämän pennun lisäksi joita tällä hetkellä on Alanyan suunnalla vapaana jos jotakuta oikeasti kiinnostaa koiranpentua tai isompaa koiraa ottaa..tietysti sillä ajatuksella että se myös pysyisi;)
Eläinkaupoissa täällä myydään pentuja järkyttävään hintaan ja monet niistä valitettavasti sairaitakin.
Tällaista tänään!

3 kommenttia:

  1. Aivan ihana otus hän :) Tuollainen nappisilmä ansaitsisi rakastavan ja pysyvän kodin. Rispektit ehdottomasti sulle, kun olet tarjonnut sijaiskodin :)

    VastaaPoista
  2. Ceren;Kiitos nyt vaan toivotaan että löydetään pikkuiselle uusi koti piakkoin..hän tekee jo tarpeensakkin aika pitkälti ulos.
    Anni:Eikös vaan olekkin,kova touhuamaan mutta aivan ihanan hellyyttävä!

    VastaaPoista